sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Pitkänmatkan sukkia

Neulomistapaani kuuluu, että kesken on samaan aikaan useampikin työ. Osaa niistä edistän aktiivisesti koko ajan ja toisten kohtalona on hautautua jonnekin käsityökorin tai kaapin uumeniin, valmistuakseen joskus tai jouluna. Kuvioon kuuluu myös, että jotkut niistä eivät valmistu ikinä, vaan päätyvät aikaa myöten takaisin langaksi kerälle.

Tämän aasinsillan kautta päästään kahteen sukkapariin, jotka on aloitettu tammi-helmikuun vaihteessa tänä vuonna. Ensin kudoin niitä aika innokkaastikin, sitten ne jäivät muiden projektien jalkoihin. Kunnes kesälomallani elokuussa sain loppuunsaattamispuuskan ja tikuttelin sukat valmiiksi. 


 Malli: Novitan sukkalehden malli Z
Lanka: Novita seitsemän veljestä jättiraita
Puikot: 3,5 mm

Malli: Denmark
Lanka: Vuorelman Veto
Puikot: 3 mm

Tämä hidas työskentelytapa aiheuttaa kyllä hitusen päänvaivaa, kun pitää yrittää tauon jälkeen muistella missä vaiheessa sitä olikaan menossa ja mitä puikkoja on ollut käytössä (ne kun on saatettu jossain vaiheessa napata johonkin vallan toiseen työhön). Onneksi on Raverly ja onneksi olen lisännyt työni sinne jo aloitusvaiheessa, sieltä on näppärä tarkistaa työn speksit.

1 kommentti: